Uutiset

Jani Laaksonen lopettaa pitkän ja menestyksekkään uransa

Turun Erotuomarikerhon pitkäaikainen jäsen Jani Laaksonen on päättänyt ripustaa pillin naulaan.

Reilu 20 vuotta sitten, vuonna 2000, alkanut erotuomariura on sisältänyt monia ikimuistoisia hetkiä, joita Jani tulee muistelemaan lämmöllä vielä pitkään.
Kolmen vuosikymmenen aikana tapahtuneet tuomaroinnit ovat tuoneet Janin elämään myös lukuisia, upeita, ystäviä, joiden kanssa yhteydenpito ei suinkaan pääty tähän, vaan kestää toivottavasti vielä ihan eläkepäiviin asti.

Vuonna 2000 erotuomareiden peruskurssin käynyt Jani on noussut askel askeleelta kohti Suomen terävintä kärkeä.
Vuonna 2008 ensimmäinen Kakkosen ottelu, vuonna 2011 ensimmäinen Ykkösen ottelu, vuonna 2014 ensimmäinen Veikkausliigaottelu, siinä joitakin steppejä Naantalilaislähtöisen pikkupojan uran varrelta.
Tämän erotuomariuran aikana Janin määrätietoinen työ on johtanut myös lukuisiin kansainvälisiin matkoihin, pohjoismaat, Sveitsi, Ranska, Espanja, Portugali, Kroatia, Turkki, Slovakia, vain muutamia maita mainitakseni, joissa Jani on käynyt otteluita viheltämässä, niin nuorten kansainvälisissä turnauksissa kuin erotuomarivaihdoissakin.

Jani kokee saaneensa erotuomarina toimimisesta, ystävien ohella, paljon kunnianhimoa, pitkäjänteisyyttä, itsensä haastamista ja ylittämistä, paineensietokykyä, vuorovaikutustaitoja, johtamistaitoja sekä tavoitteellisuutta – aika kovia adjektiiveja esim. kesätyöhakuun.

Vielä ei ole liian myöhäistä, vaan Jani nähdään vielä pillin varressa hänen uransa viimeisessä ottelussa.
Ottelu pelataan lauantaina 4.3.2023 Klo 13 Turku Energia Areenalla, kun Fc Inter ja Fc Lahti lyövät yhteen Liigacupin viimeisen kierroksen ottelussa.
Jania ottelussa avustavat hänen hyvät ystävänsä Henri Tiensuu sekä Juuso Vuorinen.

Turun Erotuomarikerho kiittää ja onnittelee Jani upeasta erotuomariurasta!

Tapahtumat