Kerhon hallituksen 2022 roolit selvillä

Turun Erotuomarikerhon hallitus kokousti vuoden ensimmäistä kertaa ja samalla selvisi roolien jako tarkemmin.
Vaikka nykyinen hallitus toimiikin yhteisenä porukkana, niin on hyvä määrittää suuntaviivoja vastuuttamalla hallituksen jäsenet omiin kategorioihinsa:

Jorma Laaksonen – Puheenjohtaja / edustus
Aleksi Makkonen – Varapuheenjohtaja / sihteeri / some
Tomi Keipi – Talous- ja jäsenasiat / some
Vesa Vainio – Sosiaalinen media / kuntoilu
Elvedin Fiso – Tapahtumat / talkoot / pelipaikkavastaava
Timo Vihersaari – Palkitsemiset / maaottelumatkat / talkoot / kerhoillat
Iiro Leino – Koulutus / SPL yhdyshenkilö

Hallituksen yhteystiedot löytyy kerhon hallitus -sivulta.

Puhiksen terveiset 12/2021

Arvoisat erotuomarikerhon jäsenet!

Poikkeustila koronan vuoksi jatkuu, valitettavasti.
Meidän pitää sopeutua vallitseviin olosuhteisiin.
Kerhon kannalta oli hyvä, että voitiin sentään pitää syyskokous Veritaksella marraskuussa, sääntöjen mukaan.
Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat ja mm. valittiin hallitus vuodelle 2022 sekä hyväksyttiin
uudistetut kerhon säännöt.
Vanhasta hallituksesta lopettivat Samuli Stenman ja Johannes Korhonen.
Kiitokset herroille aktiivisesta toiminnasta kerhon hyväksi.
Uusina hallitukseen valittiin Tomi Keipi ja Vesa Vainio.
Tomi Keipi on toiminut jo vuosina 2012 – 2016 hallituksessa ja hoitanut kerhon taloutta, eli kokemusta
riittää. Vesalla hallituskausi tulee olemaan ensimmäinen.
Hallituksen ensimmäinen kokous pidetään tammikuussa, jolloin päätetään tarkemmin hallituksen
jäsenten tehtävänkuvista.

Viime vuosina on ollut ilo työskennellä hallituksessa, jossa jäsenten motivaatio on ollut huipussaan ja
”omia” tehtäviä ei suinkaan ole pilkun tarkasti noudatettu, vaan työt ja tehtävät on suoritettu
yhteistuumin, päämääränä ainoastaan se, että hommat hoituvat.
Yhteistyö Stadiumin kanssa jatkuu. Asioidessa myymälässä kannattaa aina sanoa kassalla kuuluvansa
kerhoon ja näin edistää samalla kerhon taloutta.

Futsalkausi 2021–2022 on meneillään, mutta korona varjostaa pelejä. Tällä hetkellä liikuntasaleissa on
esitettävä koronapassi, niin erotuomareiden kuin pelaajienkin. Tulevaisuus näyttää, saadaanko futsal
kausi vietyä loppuun vai aiheuttaako korona lisää ongelmia.

Vuoden 2021 kerhon toiminta on ollut kaikista rajoituksista huolimatta aktiivista.
On pidetty yhteinen ottelutapahtuma, maaottelumatka Helsinkiin, suoritettu kritiikkimatka laivalla, sekä kerätty talkoilla mukava summa varoja kerholle.
Varoja on kerätty pelinohjaajakoulutuksesta, kummitoiminnasta, sekä FC TPS naisten ykkösenpelien järjestyksenvalvonnasta. Kiitän talkoihin osallistuneita jäseniä.
Kerhon suunnitelmissa on jatkaa edelleen kerhoiltoja, maaottelumatkoja, futikseen liittyviä talkoita
yms. entiseen malliin, mikäli korona ja viranomaismääräykset ”suovat”.
Lisäksi jatkamme edelleen aktiivista tiedottamista kerhoon liittyvistä asioista, sekä hallituksen tekemistä
päätöksistä.

Onnittelut kerhomme jäsenille Roosa Tuomelle kansainvälisen FIFA futsalerotuomari nimityksestä,
sekä Mattias Gestraniukselle FIFA videoerotuomari nimityksestä.
Tietääkseni molemmat valinnat ovat ensimmäisiä, Roosa ensimmäisenä suomalaisena naisfifana futsalissa ja Matte ensimmäisenä suomalaisena videoerotuomarina.

Rauhallista Joulua ja hyvää uutta vuotta 2022!

Jorma Laaksonen

Roosasta ensimmäinen suomalainen FIFA-tuomari naisten puolella

(kuva: UrheiluSuomi.com)

Roosa Tuomi on valittu ensimmäisenä suomalaisnaisena futsalin kansainväliseksi erotuomariksi.
Roosasta tuli siis mahdollisesti usean nuoren tyttötuomarin esikuva, jonka jalanjäljissä hekin tähyilevät kansainväliselle huipulle saakka.
Roosa asetti futsalerotuomaroinnin itselle pääpainoksi muutama kausi sitten, jättäen jalkapallon avustamisen koko ajan vähemmälle ja vähemmälle. Tämä päätös näköjään kannatti, koska valinta kansainväliselle puolelle ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys.

Kerhon tiedotusosasto haastatteli Roosaa valinnan jälkeen ja tulevaisuutta oli selkeästi ehditty jo pohtia.

Miltä tuntuu olla ensimmäinen Suomalainen naiserotuomari, joka on valittu FIFAksi futsalissa?
Kyllähän se hyvältä tuntuu, mutta en halua miettiä sitä liikaa.
Futsalissa on kuitenkin normaalia, että myös naiset viheltävät miesten pelejä,
esimerkiksi kuten miesten MM-kisoissa nähtiin syksyllä.

Mitkä syyt koet johtaneen valintaan?
Pitkäjänteinen työ ja sen kautta tulleet onnistumiset.

Muuttuuko harjoittelusi jotenkin valinnan myötä?
Päätin nimitysehdotuksen tietoon tullessa, etten jatka enää valioerotuomarina jalkapallon puolella.
Harjoittelusta tulee varmasti enemmän suunnitelmallista, kun tähän asti se on ollut oman kunnon ylläpitoa sekä tämän harrastuksen että työnikin takia.

Mistä asti olet unelmoinut kansainvälisen tuomarin urasta ja piditkö sitä mahdollisena?
Varmaan aloin ajatella sitä mahdollisuutena, kun nousin valioryhmään ja vihelsin ensimmäiset miesten ykkösen otteluni.
Mitään varsinaisia mahdollisuuksia en ajatellut vaan enemmänkin sitä, että teen parhaani ja katson mihin se riittää.

Milloin sinut nähdään ensimmäisen kerran kansainvälisillä kentillä?
Saa nähdä. Toivottavasti ensimmäisen vuoden aikana, mutta jos ei, niin sitten seuraavana vuonna.

Kerhon hallitus onnittelee Roosaa valinnasta!

Toinenkin valinta kansainvälisille kentille osui myös kerhomme jäseneen.
Jo pitkään KV-kentillä vaikuttanut Mattias Gestranius valittiin erotuomaripestinsä lisäksi myös kansainväliseksi videoerotuomariksi.
Nyt saa Mattekin tulevien otteluiden lisäksi jännittää, kummassa roolissa hän toimii missäkin ottelussa.

Kerhon hallitus onnittelee myös Mattea uudesta saavutuksesta!

Haku Läntisen alueen Akatemiaan auki

Palloliiton Läntinen alue, Alue A, on avannut oman akatemiahakunsa vuodelle 2022.

Lähtökohtaisesti nuorille, ”tulevaisuuden tuomareille” suunnattu akatemia on juuri sinulle,
jos koet olevansa eteenpäin pyrkivä, motivoitunut, innokas, fyysisesti hyvässä kunnossa sekä sinulla on riittävästi aikaa erotuomaritoiminnalle.

Hakuaikaa akatemiaan on 26.12 asti, jonka jälkeen valinnat suoritetaan määräaikaan jätettyjen hakemusten perusteella.
Akatemiaan valituille ilmoitetaan valinnasta viimeistään tammikuun alkupuolella, jonka jälkeen akatemiatoiminta aloitetaan mahdollisimman nopeasti.

Haku akatemiaan tästä.

Akatemiaan osallistuminen maksaa valituille 50€.

Mahdollisiin lisäkysymyksiin akatemiasta vastaa Läntisen alueen ET-kordinaattori
Aleksi Makkonen, aleksi.makkonen@palloliitto.fi, 045 878 4486

Mika Manchesteriin

Erotuomarikerhomme vanha puheenjohtaja Mika Lamppu on valittu UEFA Youth Leaguen -otteluun Manchester United (ENG) – Young Boys (SUI).
Mika on osa erotuomarinelikkoa keskiviikkona 8.12 klo 17 pelattavassa ottelussa.
Ottelun erotuomari, kerhomme ex-jäsen, Mohammed Al-Emara saa Mikan lisäksi toiseksi avustavakseen Juuso Mantereen.
Nelikon täydentää ottelun Englantilainen 4.ET Anthony Backhouse.

Ottelu on F-lohkon viimeinen, Manchester Unitedin ollessa lohkon piikkipaikalla, kun taas Sveitsiläisvieraat miehittävät lohkon jumbosijaa.
Ottelussa riittää vielä rutkasti panosta, sillä nuorten Mestareiden Liigassa ainoastaan lohkovoittaja menee suoraan neljännesvälieriin, lohkokakkosen jäädessä pykälää alemmas karsimaan pääsystä neljännesvälieriin.

Ottelu pelataan Leigh Sport Village -stadionilla.

Ottelu näytetään suorana lähetyksenä Uefa TV:n sivuilla.
Lisätietoja ottelusta tästä.

Matte Konferenssiliigassa

Uefa on nimennyt Mattias Gestraniuksen Konferenssiliigan viidennelle kierrokselle.

Matte viheltää torstaina 25.11 Eden Areenalla Prahassa pelattavan ottelun Slavia Praha (CZE) – Feyenoord (NED).
Lohkon kärjessä oleva vierasjoukkue voi varmistaa lohkovoittonsa voittamalla ottelun, kun taas lohkon toisena oleva kotijoukkue varmistaa jatkopaikkansa voitolla.

Matten mukaan matkalle ovat lähteneet avustavat erotuomarit Jan-Peter Aravirta ja Mika Lamppu sekä neljäntenä erotuomarina oleva Joni Hyytiä.

Ottelun ennakointiin sekä tilastoihin pääset Tästä.

TuEK:n syyskokouksessa palkittiin erotuomareita sekä valittiin uusi hallitus vuodelle 2022

Turun Erotuomarikerho piti 24.11. vuotuisen syyskokouksensa, jossa palkittiin erotuomareita. Palkinnot menivät seuraaville henkilöille.

Vuoden erotuomari: Antti Kolehmainen
Vuoden avustava erotuomari: Jori Roimu
Vuoden lupaus: Vili Lehtovaara
Vuoden uurastaja: Hans Tolppa
Vuoden nuori erotuomari: Muamer Coloman
Vuoden futsal -erotuomari: Einari Sario

Kuvassa vuoden 2021 palkitut. Vasemmalta alkaen: Jori Roimu, Einari Sario, Vili Lehtovaara, Hans Tolppa, Antti Kolehmainen ja Muamer Coloman

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kokouksessa valittiin myös Kerholle uusi hallitus ensi vuodelle. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Jorma Laaksonen. Jorman lisäksi hallituksessa jatkaa jäseninä Timo Vihersaari, Aleksi Makkonen, Elvedin Fiso ja Iiro Leino. Hallitus sai myös kaksi uutta jäsentä, kun Vesa Vainio ja Tomi Keipi valittiin hallituksesta poisjäävien Johannes Korhosen ja Samuli Stenmanin tilalle.

 

Kuvassa uusi hallituskokoonpano. Vasemmalta alkaen: Elvedin Fiso, Tomi Keipi, Jorma Laaksonen, Vesa Vainio, Timo Vihersaari ja Iiro Leino. Kuvasta puuttuu Aleksi Makkonen.

 

Kerhon tuomareita Euroopassa viime viikolla sekä tällä viikolla

Kerhon erotuomarit ovat taas urakoineet maajoukkuetauolla ympäri Eurooppaa.

Joni Hyytiä vieraili Liechtensteinissa viime perjantaina 12.11.
Joni vihelsi U-21 D-lohkon EM-karsintapelin Liechtenstein – Islanti, joka päättyi Sportpark Eschen-Mauren -stadiolla suhteellisen selkeän tuntuiseen 0-3 vierasvoittoon.
Jonin nelikon täydensi avustavat erotuomarit Sami Nykänen sekä Veli-Matti Leppänen.
Neljäntenä erotuomarina ottelussa toimi Oskari Hämäläinen.
Ottelun tilastoihin voit tutustua tästä.

Mattias Gestranius taas oli päivää myöhemmin 13.11 viheltämässä miesten MM-karsintaottelun Slovakian ja Slovenian välillä.
Ottelusta ei tapahtumia puuttunut, vaan Stadion Antona Malatiskeholla, Trnavassa, nähtiin viisi keltaista korttia, yksi punainen sekä rangaistuspotku – kaiken tapahtumien jälkeen pisteet tasattiin kuitenkin 2-2 lukemin.
Mattiaksen mukana matkassa oli tutut miehet, avustavina Jan-Peter Aravirta sekä Mikko Alakare.
Neljäntenä erotuomarina ottelussa toimi Antti Munukka.
Ottelun tilastoihin voit tutustua tästä.

Mika Lamppu on tulessa taas huomenna, kun hän on matkustanut muun poppoon mukana Bulgariaan.
Bulgariassa pelataan huomenna 16.11 klo 18.30 U-21 E-lohkon EM-karsintapeli Bulgaria – Moldova.
Ottelu pelataan Slavia -stadionilla Sofiassa.
Mikan matkassa mukana ovat ottelun erotuomari Petri Viljanen, toinen avustava Jukka Honkanen sekä 4.ET Oliver Reitala.
Ottelun ennakkoon, kokoonpanoihin ja matsin jälkeen tilastoihin pääset tutustumaan tästä.
Tsemppiä matsiin!

Mikan ja Matten sisältämä nelikko Ukrainassa

UEFA on nimennyt suomalaisen nelikon Ukrainaan Konferenssiliigan otteluun.

Ottelun erotuomari Petri Viljanen saa mukaansa avustaviksi erotuomareiksi Mika Lampun sekä Riku Vihreävuoren. Neljäntenä erotuomarina ottelussa toimii Mattias Gestranius.

Torstaina 4.11 pelattavassa ottelussa vastakkain ovat Zorya Luhansk (UKR) sekä CSKA Sofia (BUL).
Ottelu on C-lohkon neljännen kierroksen ottelu.
Zorya on lohkonsa kolmantena kolmella pisteellä, kun taas CSKA on tällä hetkellä jumbona yhdellä pisteellä. Lohkon kaksi parasta etenee jatkoon.
Joukkueiden edellinen peli pari viikkoa sitten päättyi Zoryan 0-1 vierasvoittoon.

Ottelu alkaa Ukrainassa, Zaporizhzhya City Stadiumilla, Suomen aikaa klo 19.45.

Lisätietoja ottelusta sekä joukkueiden kokoonpanoihin pääset Tästä.