Juoksutekniikkavalmennusta kerhon juoksutreeneissä

Kerho saa tänään juoksutreeneihin kovan luokan vahvistuksen, kun Laitilan Jyskeen 400 metrin aituri Joni Vainio-Kaila tulee pitämään juoksutekniikkavalmennusta. Treenit alkavat tuttuun tapaan klo 18 Kupittaan Urheiluhallissa.

Vainio-Kailan meriittilistoilta löytyy muun muassa Kalevan kisojen kulta vuodelta 2018 ja hopeaa 2015, 2016, 2017 ja 2019. Hänen ennätys 400 metrillä on 47,72 ja 400 metrin aitajuoksussa 51,09.

Vainio-Kailan valmennukseen pääsee tämän päivän lisäksi vielä kahdesti tänä talvena. Juoksutekniikkavalmennusta luvassa kahtena perjantaina tammikuussa kerhon juoksutreeneissä. Tervetuloa mukaan kaikkiin kerhon treeneihin, mutta erityisesti paikalle kannattaa saapua 10. ja 24.1.2020. Tämän tason valmennusta ei oltu vielä aiemmin saatu kerhon toimesta järjestettyä, vaikka keskustelua siitä on ollut jo pitkään. Kerhon jäsen Vesa Vainio ryhtyi tuumasta toimeen ja järjesti tämän kaiken. Iso kiitos Vesalle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *