Lina Lehtovaara ensimmäiseen Ykkösen otteluunsa

Turun Erotuomarikerhon jäsen Lina Lehtovaara pääsee huomenna 20.10. tuomitsemaan ensimmäistä Ykkösen otteluaan. Suomen Palloliitto on asetellut hänet johtamaan klo 14 alkavaa viimeisen kierroksen ottelua Turun Palloseura – Musan Salama Kupittaan Veritas stadionille.

Toista kymmentä vuotta Naisten Liigaa puhaltanut 38-vuotias Lina on toiminut kansainvälisenä erotuomarina vuodesta 2009 lähtien. Kakkosessa pelejä on muutaman vuoden sisällä kertynyt jo yli kolmekymmentä ja Veikkausliigastakin kaksi 4. erotuomarin tehtävää, joista viimeisen tämän vuoden elokuulta metroderbystä Honka – HJK.

Lisäksi tämä syksy on pitänyt Linaa kiireisenä ulkomailla, jossa hän on tuominnut Mestarien liigan ottelut Sporting Braga – PSG (Portugali, 12.9.) ja BIIK Kazygurt – Bayern Munchen (Kazakstan, 16.10.).

Paraisilla asuva Lina on jo järjestyksessään neljäs erotuomari, joka pääsee tuomitsemaan Ykkösen ottelua pienestä saaristokaupungista. Aikaisemmin kyseisellä sarjatasolla ovat tuominneet paraislaiset kerhon jäsenet Pasi Lamppu, Mattias Gestranius sekä Paraisilla erotuomarikasvatuksensa saanut, nykyään Turussa asuva Jesse Salo.

Sunnuntain ottelussa avustavina erotuomarina toimivat Linalle tutut avustavat erotuomarit Ari-Petteri Finnberg sekä Max Millner.

Turun Erotuomarikerho onnittelee Linaa merkittävän uraetapin saavuttamisesta sekä toivottaa hyvää ottelua!

 

Linalle asetellusta ottelusta on ehditty kirjoittaa jo artikkeleita. Alla linkit juttuihin.

TS (maksumuuri)

IS

 

Täältä pääset tutustumaan Linan ottelutilastoihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *