Lina Lehtovaara Hollannin EM-kisoissa 4. erotuomarina

 

FIFA-erotuomari Lina Lehtovaara yltää tänään kansainvälisesti merkittävään merkkipaaluun, kun hän toimii 4. erotuomarina Hollannin EM-kisojen toisen päivän ottelussa Saksa – Ruotsi. Lehtovaara on valittu Euroopan jalkapalloliiton (UEFA) toimesta 16.7.–6.8. käytävien kisojen 4. erotuomareiden ryhmään. Lehtovaaran osallistuminen kisoihin on jatkumoa erotuomarin noususuhtaiselle uralle – vasta kesän alussa hänet nostettiin UEFAn erotuomarien korkeimpaan elite-kategoriaan.

Ottelu Saksa – Ruotsi on nähtävissä YLE TV2:ssa ja YLE Areenassa klo 21:35 alkaen.

Lehtovaara on lähtenyt kisoihin hyvillä mielin, vaikka paikkaa itse erotuomareiden ryhmään ei tullut. Tunnelmia suuresta henkilökohtaisesta saavutuksesta ei tarvinnut juuri paraislaiselta kauaa kysyä:

– Todella hyvät fiilikset! Naisten arvokisoihin pääseminen on ollut yksi tavoitteistani viimeiset vuodet. Vaikka minut on kisoihin valittu neljännen erotuomarin tehtäviin, niin täytyy koko ajan olla valmius myös toimia erotuomarina, jos sellainen paikka eteen tulee.

Valmistautuminen kisoihin 36-vuotiaalla kerhon jäsenellä alkoi jo toukokuun puolivälissä, kun hän otti osaa kisoihin valmistavaan kurssiin, jonka tarkoituksena oli testata osallistuvien erotuomarien fyysinen kunto sekä pyrkiä yhtenäistämään erotuomarien ratkaisuja tulevissa mittelöissä. Fysiikka oli tarkan valvonnan alla, sillä sitä mitattiin sekä kovennetuilla juoksutesteillä että rasvojen ja painon mittauksilla. Yhtenäistä tuomitsemislinjaa haettiin klippikoulutuksen kautta.

– Yhtenäisen tuomitsemislinjan löytäminen oli myös yksi kurssin päätavoitteista. Kurssi alkoi videotestillä ja päättyi sellaiseen, ja siinä välissä oli koulutusosuuksia missä videoklippien avulla pyrittiin yhtenäistämään erotuomareiden tuomitsemislinjaa ja avaamaan eri aihealueiden ajatusmaailmaa. Toisen videotestin tulos kohenikin selvästi ja yhtenäinen linja vaikutti löytyneen.

Henkilökohtainen valmistautuminen ei ole sisältänyt mitään poppaskonsteja, vaan Lina on pyrkinyt kisoja edeltävän ajan treenaamaan järkevästi ja pitämään itsensä terveenä. Valmistautuminen näyttää onnistuneen, sillä kolme päivää ennen kisojen alkua vaadittu fitness check oli läpäistynä Hollannissa.

Kisoista Lina lähtee hakemaan oppia ja koulutusta, jotta hän voisi kehittyä yhä paremmaksi erotuomariksi. Hän on toki valmis hyppäämään kentälle, mikäli tällainen tilaisuus peleissä koittaa. Henkilökohtaisten tavoitteiden lisäksi hänellä on myös yleisemmät odotukset kisojen varalle.

– Odotan hienoa jalkapallojuhlaa ja onnistumisia pelaajien sekä erotuomareiden osalta.

On sanomattakin selvää, että pääsy EM-kisoihin on valtava kunnia erotuomarille. Lehtovaara ei pidä kisoja kuitenkaan ainoana eikä toivottavasti viimeisenä merkittävänä saavutuksena omalla uralla.

– Onhan tämä itselle iso saavutus. Toki pidän myös nousemista Uefan eliittierotuomareiden joukkoon todella kovana saavutuksena ja toivon että tämän nimeämisen myötä löydän pian nimeni erotuomarilistalta, josta valitaan erotuomarit vuoden 2019 naisten MM-kisoihin.

 

 

Lina Lehtovaara on aloittanut erotuomaroinnin vuonna 1998 Kokkolassa. Naisten liigan hän nousi ensin avustavana erotuomarina vuonna 2003 ja vuotta myöhemmin hän toimi samaisessa liigassa jo erotuomarina. Naisten liigaotteluita hänelle on kertynyt noin 170. Miesten Kakkosessa otteluita on kasassa neljän kauden ajalta reilut 20 kappaletta. FIFA-erotuomariksi Lina valittiin vuonna 2009 ja viime kesäkuussa hänet nostettiin UEFAn korkeimpaan elite-kategoriaan.

Vastaa